Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Työstään ylpeät veden ammattilaiset

Työstään ylpeät veden ammattilaiset

Suomen vesihuoltolaitoksilla työskentelee yli 4 000 ihmistä, jotka varmistavat omalla osaamisellaan vesihuollon toiminnan vuorokauden ympäri. Viisi heistä kertoo työtehtävist…
Mikromuovia löytyy lähes kaikkialta

Mikromuovia löytyy lähes kaikkialta

Yhdestä mikrometristä viiteen millimetriin kokoiset muovipartikkelit löytävät tiensä ympäristöön ja vesistöön ilmalaskeuman ja valumien kautta.

Miten kauan vesi säilyy kanisterissa?

Veden säilyvyyteen vaikuttavat esimerkiksi lämpötila, veden alkuperä, säilytysastian materiaali ja puhtaus.
Mökkirannassa mieli lepää

Mökkirannassa mieli lepää

Laulaja Meiju Suvas rentoutuu parhaiten kesämökillään Sammatissa, järveen pulahtaen ja tyyntä veden pintaa katsellen.

Tuleva akkumateriaalitehdas tarvitsee paljon vettä

Teollisuusjätevesien laatua seurataan tarkasti, jotta ne eivät aiheuta haittoja jäteveden puhdistuksessa tai ympäristössä.
Työstään ylpeät veden ammattilaiset

Suomen vesihuoltolaitoksilla työskentelee yli 4 000 ihmistä, jotka varmistavat omalla osaamisellaan vesihuollon toiminnan vuorokauden ympäri. Viisi heistä kertoo työtehtävistään.

Kymen Vesi uudistaa verkostoaan

Kymen Vesi uudistaa vesihuoltoverkostojaan tänäkin vuonna useilla kilometreillä. Saneerauskohteet painottuvat Kotkaan ja Kouvolaan, kun taas Pyhtäällä rakennetaan pienehkö pätkä uutta verkostoa palvelemaan alueen uudisrakentamista.

    Uusimman lehden artikkelit

    Suomessa saamme nauttia maailman puhtaimpiin ja turvallisimpiin kuuluvasta hanavedestä. Tämä ei ole itsestään selvää monessa muussa maassa, mutta meillä vesihuoltoverkosto ja vesilaitokset takaavat, että hanasta tuleva vesi on aina raikast…
    Suomen vesihuoltolaitoksilla työskentelee yli 4 000 ihmistä, jotka varmistavat omalla osaamisellaan vesihuollon toiminnan vuorokauden ympäri. Viisi heistä kertoo työtehtävistään.
    Kymen Vedellä työskentelee reilut 60 vesihuollon ammattilaista erilaisissa tehtävissä. Vuonna 2024 yhtiön vakinaisen henkilöstön määrä oli 61 henkilöä, ja lisäksi kuusi henkilöä oli vuoden aikana määräaikaisissa työsuhteissa.
    Yhdestä mikrometristä viiteen millimetriin kokoiset muovipartikkelit löytävät tiensä ympäristöön ja vesistöön ilmalaskeuman ja valumien kautta.
    Veden säilyvyyteen vaikuttavat esimerkiksi lämpötila, veden alkuperä, säilytysastian materiaali ja puhtaus.
    Kalkkia tulee veteen luonnollisesti maa- ja kallioperästä, mutta myös vesilaitokset lisäävät sitä usein talousveteen syövyttävyyden vähentämiseksi.
    Laulaja Meiju Suvas rentoutuu parhaiten kesämökillään Sammatissa, järveen pulahtaen ja tyyntä veden pintaa katsellen.
    Kun kesämökki sijaitsee järven tai muun vesistön rannalla, on erityisen tärkeää huolehtia, että oleskelu mökillä ei turhaan pilaa tai kuormita ympäristöä.
    Teollisuusjätevesien laatua seurataan tarkasti, jotta ne eivät aiheuta haittoja jäteveden puhdistuksessa tai ympäristössä.
    Kymen Vesi uudistaa vesihuoltoverkostojaan tänäkin vuonna useilla kilometreillä. Saneerauskohteet painottuvat Kotkaan ja Kouvolaan, kun taas Pyhtäällä rakennetaan pienehkö pätkä uutta verkostoa palvelemaan alueen uudisrakentamista…
    Toimitetun talousveden määrän ja perusmaksun vuosi- ja laskutuskausikohtaisesti löydät Kymen Veden Online-palvelusta. Vesilaskulta löydät kyseiset tiedot laskutuskausikohtaisesti.
    Kunnille ehdotetaan vesihuollon omistuksen myyntikieltoa. Tavoitteena on sen kautta turvata vesi kaikille.
    Saunominen ja pulahdus veteen sekä matonpesu kuuluvat kesän nautintoihin.
    Järvet kattavat noin kymmenesosan Suomen pinta-alasta
    Jokainen 5–50 kysymyksen sarja ChatGPT:ltä kuluttaa puoli litraa vettä
    Saamme usein asiakkailtamme vesihuoltoon liittyviä kysymyksiä. Tässä on vastauksia muutamiin yleisimpiin niistä.
    Kymen vesilehti 2025